Maanantaina Kanadan Demokraattisen puolueen johtaja Jack Layton kuoli. Itse en sen suuremmin tiennyt kyseisen herran saavutuksista, mutta kuluvan viikon aikana jokaisessa lehdessä jota olen lukenut on ollut isot otsikot siitä, miten hän oli Demokraattisen puolueen vaikutusvaltaisin johtaja ja kuinka hän sai puolueen kannatuksen nousuun. Lisäksi on tietysti muisteltu hänen uraansa politiikassa noin muutenkin. Harmillisinta tässä on se, että hän kuoli suhteellisen nuorena, 61-vuotiaana, syöpään juuri kun hän oli saavuttanut "poliittisen huippunsa".
Okei, tarkoitus ei ole kirjoittaa muistopuhetta kyseiselle herralle, vaan lähinnä ihmetellä ihmisten reaktioita ja käytöstä hänen kuolemansa jälkeen. Suomessa jos joku politiikan merkkihenkilöistä kuolisi olisi lehdessä juttu ja ehkä toinenkin, mutta tuskin siitä tulisi kansan surujuhlaa. Täällä sadat ihmiset ovat vieneet kukkia hänen virka-asunnolleen ja kirjoittanut muistokirjoituksia isoon "seinään" täällä Torontossa. Eilen Laytonin ruumis kuljetettiin Ottawaan ja vaikka alueella oli varoitus tornadosta, ihmiset menivät joukoittain jättämään jäähyväiset hänelle ja osa oli saapunut paikalle myös pidemmän matkan päästä. Ihmiset jonotti yli kolme tuntia, että sai kävellä Laytonin arkun ohi. Oon myös lukenut lehdestä, että monella työpaikalla ihmiset on itkeny kun joku on edes maininnu kyseisen miehen. Oisko Suomessa muka tällaista? Jos Matti Vanhanen tai vaikka Tarja Halonen kuolisi niin tuskin ihmiset ympäri Suomea ryntäis Helsinkiin hyvästelemään ja itkis monta päivää... jep. I made my point. Toisaalta arvostan kanadalaisten empatiakykyä, mutta jotenkin siitäkin lähtee pohja jos sen vetää överiksi. Surra saa, mutta rajansa kaikella.
Mitä tunteita miehen kuolema sitten minussa herätti (tämän kansan surujuhlan ihmettelyn lisäksi)? Itse olin ainoastaan hieman raivoissani sanomalehden tiistain etusivusta, jossa Layton suutelee vaimoaan. Oliko pakko? Olisi vaikka mielummin laittanut pelkän miehen kuvan, sillä jos olisin itse vaimon asemassa, tuskin haluaisin tuollaista kuvaa aamun lehteä hakiessani nähdä, jos mieheni olisi kuollut edellisenä päivänä.
Mutta sellaista tällä kertaa. Rest in peace Jack.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti